29.03.2009 - 22:32
Ajattelin kokeilla uutta blogia
Kommentoikaahan siellä miten se pelittää? Päivittäminen on ainakin paljon yksinkertaisempaa kun sen voi tehdä suoraan omalla koneella, ei tarvitse kirjautua mihinkään Vuodatuksen serverille.
Muoks: muutin osoitetta vähän paremmin kuvaavaksi, linkistä pitäisi mennä oikeaan paikkaan.
29.03.2009 - 00:41
Tänään vietettiin N-pentueen puolivuotistapaamista Askaisissa. Kiitos kaikille, jotka pääsitte paikalle! Oli hienoa nähdä, että pennuilla menee hyvin ja ovat kehittyneet mukavasti ja tasapainoisesti. Uskomattoman paljon olette jo opettaneet pennuille! Tästä on hyvä jatkaa. Suurkiitokset myös Riitalle ja Matille hienoista järjestelyistä! 
Ensin vähän peuhattiin, tässä Milla (Jaxonville Nippa Nappa) tarkkailee sisarusten tekemisiä.
Sitten harjoiteltiin hieman näyttelykuvioita ja hienosti osasivat lapsoset jo esiintyä!

Tässä Nitron (Jaxonville Nano Nano) kontaktinäyte

Nekun (Jaxonville Nami Nami) tönötys

Novan (Jaxonville Niinpä Niin) versio samasta aiheesta

ja Millan tönötys lopuksi. Millasta leivottiin näyttelyn ROP, mutta valitettavasti kuva ruusukkeen kanssa jäi ottamatta. VSP oli Nitro, jonka kuvan varastin sen ja Elmon blogista. Kuvaaja Sirkku Marikko.

Sitten siirryttiin temppuilemaan, ja kylläpä nuo osasivatkin jos jonkinmoista!

Milla seuraa oikealla puolella

Istuu eteen

ja tervehtii

Nekku osaa pujotella jalkojen välistä

Nova näytti kierimisen mallia

ja monta kertaa!

Juoksukilpailun tyylinäytettä Sirkulta

ja Nitrolta

Aarne kirittää Nekkua

ja hyvinpä kirittikin, Nekkulainen otti ja voitti koko kisan!

Terhi koittaa pysyä kummitytön vauhdissa..

ja Milla ottaa molemmat kiinni

Henriikka suorastaan lentää hangen päällä

samoin Nova!
Kaikki pennut olivat hyväkuntoisia ja hyvin hoidettuja, oli ilo nähdä teitä! Toivottavasti sitten toukokuussa kaikki muutkin pääsevät paikalle.
25.03.2009 - 22:22
Pikkuhiljaa täällä kasvetaan ja tänään pilkahteli jo vähän silmiäkin :-).

Enää eivät kaikki tahdo mahtua yhtä aikaa maitobaariin. Hedda ei vaan ole älynnyt jakaa porukkaa kahteen osaan... yrittää raukka sovittaa ne kaikki yhtä aikaa ruokailemaan.

Välillä sitten taas ollaan ihan sikinsokin

Huom... yhdellä ei ole niskat nurin - tässä on Sarille Pikku-Pirkko ja Paksu Pate rinnakkain :-)

Sopii arvailla kuka tässä köllii...

Sama tyyppi toisesta kulmasta

nukkuessaankin on kieli rullalla ja imutus käy 

Tässäpä näitä kuvaterveisiä, nähdään taas muutaman päivän päästä!
23.03.2009 - 09:51
Viime viikonloppuna Elisa ja Liisa (J Lea Lappuliisa) uskaltautuivat vihdoinkin agilitykisoihin! Tuloksena heti komeasti voitto ja toinen sija! Onneksi olkoon, tästä on nyt hyvä jatkaa.
20.03.2009 - 20:19
Lievästi painostettuna, tässä muutama kuva päivää ennen yksiviikkoissynttäreitä. Tommosia pötköjähän nuo vielä ovat...

Kokoerot tässä pentueessa tässä vaiheessa ovat suurimpia mitä minulla on tainnut koskaan olla, mutta kaikki kuitenkin kasvavat ja näyttäisi siltä, että pikkuhiljaa isommat nostavat painoaan vähemmän ja pienemmät enemmän.

Kaikilla on paino noussut jo yli 220 gramman, suurin painaa 433 grammaa, joten on siinä eroa! Ihan virkeä ja tirheä on kuitenkin tuo pieninkin tytteli, se ei vaan kertakaikkiaan pysty pitämään puoliaan isompiaan vastaan - kun Paksu-Paavo lähtee liikkeelle niin siinä lentelevät kevyemmät sisarukset kuin tyhjää vaan. Koitan sitten vähän pitää noitten pienten puolia, ettei Paavosta todella tule Göllie... (Göllie= Göötti+Collie, sisäpiirin huuli :-) )

Sen lisäksi, että Paavo pitää puolensa niin syötyään sillä on tapana heittäytyä poikittain emän vatsaa vasten... on siinä toisilla vähän tekemistä että semmosen barrikaadin ylitse pääsevät syömään...

Tässä Paavo-Göllie kerrankin "ulkorivissä".
Tässä porukan painoseurantaa pdf:nä ekalta viikolta.
15.03.2009 - 17:06
Osalle tuli jo vuorokausi täyteen ja osalle sitten tässä muutaman tunnin kuluessa. Ensimmäisenä syntynyt poika ei ota kiinni nisään eikä ime. Todennäköisesti se kärsi liian suuresta happivajauksesta ja mahdollisesti oli vielä vetänyt nesteitä keuhkoihin, koska syntyi ilman kalvoja. Jos se on vielä huomenna elossa niin vien sen sitten klinikalle ja se pääsee muiden ihanien pikku enkelikoirien kanssa leikkimään ilman hengitysvaikeuksia. Joku neuvoi tehoruokkimaan sitä, mutta olen periaatteessa sitä mieltä, että pennun pitää selviytyä suurin piirtein itse. Jos ei nisälle nostaminen ja sellainen pikku apu riitä niin silloin ei ole tarkoituskaan sen jäädä muonavahvuuteen. Hedda muuten on itse nostanut sen pois pentulaatikosta jo kolme kertaa. Sekin kertoo mielestäni, että tämän pikkuisen ei ole tarkoitus jatkaa matkaansa täällä. Varsinkin nyt, kun pentue on muutenkin suuri niin ei mielestäni ole mitään järkeä yrittää väkisin saada tätä yhtä jäämään henkiin - todennäköisesti sillä kuitenkin olisi jotain sellaisia vaurioita joko aivoissa tai muualla, että siitä ei koskaan tulisi reipasta ja tervettä gööttipötkylää.

Tässä tuore äiti ja pesue.

ja tässä vähän toisesta kulmasta. Isot, viimeksi syntyneet kolme pentua ovat nostaneet painoaan jo reippaasti, mutta viidellä pienellä se on hieman laskenut. Toistaiseksi kuitenkin kaikki pienet tuota yhtä lukuunottamatta ovat virkeitä ja hakeutuvat itse nisälle ja imevät. Nostan nuo kolme mörssäriä välillä erikseen koppaan, että pienet saavat imeä ihan rauhassa.

Hedda vaikuttaa tosi hyvältä emokoiralta, mutta kyllä sille nyt aikamoinen työmaa tuli.
Lisäys klo 22.00: Heddan esikoinen nukkui rauhallisesti pois.
14.03.2009 - 22:32
Tänään lauantaina oli siis 58 vrk astutuksesta... periaatteessa ensimmäinen mahdollinen päivä kun pennut voivat selviytyä.
päivällä klo 13 huomasin, että Hedda vuotaa tumman vihreää. KÄÄÄK. Se on aina merkki siitä, että kaikki ei ole hyvin. Oma eläinlääkärimme oli tietenkin lomamatkalla Tampereella, sain kuitenkin päivystävälle ajan klo 15. Puoli kolmelta näytti siltä, että synnytys on hyvin lähellä, joten sovittiin eläinlääkärin kanssa, että odotellaan vielä tunti ja mennään jos ei sittenkään ole tapahtunut mitään.
Klo 15.05 syntyi ensimmäinen pentu, se oli synnytyskanavassa todella kauan ja luulin sitä jo kuolleeksi, mutta vähitellen se alkoi hengittää.
Tähän mennessä täällä on sitten pentuja seuraavasti:
15.05 tö uros 150 g
15.35 tö narttu 175 g ja sen kanssa samassa istukassa
kuollut pentu, joka oli kuollut jo aikaisemmin, kooltaan noin kolmannes elävästä.
15.55 tö narttu 145 g
16.10 tö uros 165 g
18.00 tö narttu 158 g
18.10 pi narttu 215 g
21.35 pi uros 255 g
22.10 tö narttu 215 g
Kantoaikaan ja pentujen lukumäärään nähden siis ovat kuitenkin ihan kohtalaisen kokoisia. Tuon ensimmäisenä syntyneen pennun selviytymisestä en ole kovin vakuuttunut, se ei ole syönyt vielä kertaakaan.
12.03.2009 - 10:56
Tässä vähän kuvapäivitystä massutilanteesta tänään torstaina jolloin on kahdeksannen viikon viimeinen päivä...luultavasti :-)

Pennuilla (niillä kaikilla neljällä, kuten Tiina ja Sari tomerasti ilmoittivat..) on välillä aikamoiset bileet käynnissä ja Hedda puree kylkiään - ei varmaan tunnu kovin kivalta kun toiset potkii törkeästi kylkiluita.

Nyt on mahanaluskarvoitus lähtenyt jo melkein kokonaan

Edes rakas Gongi ei jaksa kovin pitkälle innostaa. Nyt alkaa jänskättää pikkuhiljaa - toivottavasti tulisivat vähän etuajassa kun laskuvirheeni ansiosta onnistuin sekottamaan koko kalenterini.
Viime viikonloppuna sain mukavan vieraankin! Pikku-Oona käväisi näytillä ja hyvinpä tuo näytti vielä muistavan vanhan kotinsa :-). Käytiin myös studiolla ottamassa muutama lapsuuskuva talteen.
Ensin "virallinen tönötys"

Nyt viimeistään varmaan Tiinakin huomaat, että on korkea aika ruveta opettamaan sille jotain! ... Älkää vaan hyvät ihmiset ottako mua tosissanne :-) - niinhän tuo esiintyi kuin vanha tekijä ja jaksoi poseerata vielä muutenkin... ihan selvästi HUIPPUMALLIAINESTA!


Kuvaajan toheloinnistakin Oonalla oli mielipide...

07.03.2009 - 15:35
Näin kokemattomalle kasvattajalle tällaistakin voi sattua - onneksi on valppaita pennunostajia maisemissa ...
Pikkuinen laskuvirhe on tainnut tapahtua Heddan synnytysajan suhteen - eli olen laskenut sen viikon etuaikaan. Oikea laskettu aika onkin vasta tuolla 20.3. kieppeillä...
04.03.2009 - 16:31
pe-la tulee 8 viikkoa täyteen ja sitten periaatteessa seuraavan viikon alusta voidaan alkaa odottelemaan pikku tulokkaita. Vatsa on sen verran kasvanut, että lumihangessa kulkeminen on vähän epämiellyttävää...

Karvat mahan alta ovat lähteneet melkein kaikki, joten ei varmaan tunnu mukavalta kun kylmä lumi hivelee paljasta vatsaa

Heddan ulkoilureissut alkavat olla vähän laiskanpuoleisia,

Paitsi siinä vaiheessa kun huudetaan sisälle :-)

23.02.2009 - 22:42
Onnistuin nappaamaan pari kuvaa Heddan vatsasta :-). Tämmöiseltä täällä nyt sitten näyttää. H-hetkeen on vielä aikaa noin 3,5 viikkoa.


22.02.2009 - 22:57
Maija Poppanen käväisi Tuusniemellä ryhmänäyttelyssä Kurt Nilssonin arvosteltavana. Tuomari ei jakanut ERI-arvosanoja avokätisesti, joten pitää olla tyytyväinen Maijan ERIin ja PN-3 tulokseen!
Pitkäsen Sari oli napannut Maijasta tuoreen kuvan, kiitos siitä!

Sekalainen seurakunta Jaxonville-gööttejä esiintyi tänään 22.2.-09 Rauman ryhmänäyttelyssä. Siellä Simo (J Hessu Hurmuri) pokkasi hienosti ERIn ja valittiin ROP-veteraaniksi. Justi (J Leora Leimahdus) sai niin ikään ERIn ja sijoitus oli PN3. Onneksi olkoon hienoista sijoituksista! Elmo (J Leo Lottovoitto) ja Liisa (J Lea Lappuliisa) saivat kumpainenkin EHn. Koko porukka esiintyi Jaxonville kasvattajaryhmässä, joka valittiin ROP-ryhmäksi sekä BIS-2 kasvattajaryhmäksi! Kiitos kaikille kun jaksoitte loppuun asti!

Tässä vielä valitettavan huono kuva BIS-2 ryhmästä.
15.02.2009 - 21:35
Heddan vatsa on alkanut pyöristyä lupaavasti , joten eiköhän meillä odoteta pentusia maaliskuun puolenvälin kieppeille.
25.01.2009 - 18:45
Saatiin järjestettyä Turun KV-näyttelyn yhteyteen N-pentujen minitapaaminen, johon osallistuivat Näkis Vaan "Ylva" sekä Nami Nami "Nekku" . Sirkku onnistui myös eilen saamaan seisontakuvan Nano Nanosta eli "Nitrosta". Kas tässä, muutama Andyn ja Justin lapsista 4,5 kuukauden ikäisenä.

Tässä Nitro l. Nano Nano Sirkun kuvaamana.

Ja tässä siskolikka Ylva l. Näkis Vaan

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä Nekku l. Nami Nami. Nekku osasi hienosti ryömiä, kieriä, istua, mennä maanhan... oikeastaan ihan kaiken muun paitsi seisoa :-). Mutta se on hyvä, että nuo muut jutut on nyt opeteltu alta pois, seuraavaksi Nekku näyttääkin sitten sellaisen näyttelyseisonnan, että alta pois! Eikös vaan Päivi :-) ?
17.01.2009 - 12:21
Ruotsintuontinarttu Stenrikas Hurtiga Hedda on astutettu 15.1.2009. Hieman lisätietoa löytyy myös kotisivujen etusivun kautta osoitteessa www.oikkus.fi

Tässä toivon mukaan tuleva isä EUJV-06 EEV-08 Cimillan Helmer Hellä "Romi". Romista löytyy lisätietoa kotisivujen kautta "pentulaatikosta".
10.01.2009 - 14:51
Aika rientää ja pentu kasvaa  . Pikku-Oona täytti 7 viikkoa ja viettää vielä viikon äitinsä kanssa täällä Kaarolla. Ensi sunnuntaina on sitten aika lähteä tutustumaan uusiin maisemiin ja perheeseen... siihen mennessä pitäisi vielä vieroittautua äidistä ja oppia syömään kunnolla...  Tässä ensimmäinen näyttelyharjoitus pihalla... korvien asento ei ole ihan paras mahdollinen, mutta muuten kelpo tönötys.  ja tässä tönötetään edestä päin...  tarkkana täytyy olla  Nyt riitti, takaisin sisälle!
07.01.2009 - 15:53
Blogin sisältö ja asetukset vinksahtivat hieman tolaltaan isomman päivityksen yhteydessä, mutta eiköhän ne tästä pikkuhiljaa saada kuntoon.
15.12.2008 - 12:18
Mitään erikoista koirarintamalla ei ole viime aikoina tapahtunut, aika on mennyt pääasiassa oman valokuvanäyttelyn valmisteluissa ja pennuntuoksua nuuskutellessa :-).
Ilonaiheessa, osoitteessa Kauppakatu 8, Rauma on esillä valokuvanäyttelyni vuosien 2001-2008 välisen ajan tuotannosta. Vedoksia on 12 kpl ja sähköisenä slideshowna pyörii vähän yli sata työtä. Näyttely on eräänlainen kehityskertomus tältä ajanjaksolta. Jos liikut Rauman suunnalla niin käypä tutustumassa ja erityisen iloinen olen, jos jätät vieraskirjaan kommennttisi/terveisesi. Oikeaa tai väärää mielipidettä ei ole, sillä "kauneus on katsojan silmässä". Tervetuloa!
Messarissa esiintyi vain kaksi Jaxonvilleläistä, J Kerta Kaikkiaan "Karkki" ja J Maija Poppanen "Maija". Elina Haapaniemi oli ilokseni ottanut käyttöön myös T, H ja EH -arvosanat eikä jakanut ERI-arvosanoja turhaan. Voin siis olla tyytyväinen, kun molemmat kasvattini saivat ERI:n ja sijoittuivat luokissaan (valio- ja nuortenluokka) kumpikin toiseksi. Onnittelut Messarissa tittelit pokanneille! Itse en tällä kertaa lähtenyt paikan päälle ollenkaan kun on tuo pentu tuossa :-).
27.11.2008 - 20:31
Siihen täytyy tietenkin valmistautua tankkaamalla vatsa täyteen...  Eikös....  Painoa oli tänään vähän reilut 320 g, joten jos tämä tahti jatkuu niin huomenna yksiviikkois-synttärinä on paino enemmän kuin kaksinkertaistunut :-). Nyt varmaan siirrytäänkin sitten punnitsemaan viikon välein.
|
Kirjoittaja
Jaxonville-kennelin blogi löytyy nykyään kotisivujen etusivulla olevasta linkistä. Kotisivujen osoite on www.oikkus.fi
Jaxonville-gööttien blogeja
Katso missä asuu Jaxonville-gööttejä
vierailijat alkaen 25.5.2007
|